Lomalta putoaminen

Jees. En sit saanu aiemmin kirjotettua, en oikei osannu jaksaa alkaa kirjottaa, enkä kyl oikei ehtinytkää.

Lähettiin maanantaina äidin ja pikkuveljen kanssa ajelee kohti Raumaa. Puolenpäivän aikoihin oltiin Raumalla, ja kävästiin pikaisesti sukulaisten luona. Sieltä si matka jatku Vaasaan, jossa ei oikeestaan tehty mitään, se oli vain pikainen, extempore päähänpisto ja se sit toteutettiin.

Kuten kerroinki, kavereiden kanssa suunniteltu matka Powerparkkiin kusi ja olin sit kertonu siit äidellekin. Jatkettiin Vaasasta matkaa Seinäjokea kohti äiden ohjeiden mukaan, ja vähitellen keksin minne oltiin menossa. Enpä muista, milloin olisin viimeksi ollut niin yllättynyt.
Päästiin Powerparkkiin puoli 3. Sää oli sateinen ja akku tietenkin vähissä silloin kun sitä tarvitsi, joten en saanut kuin yhden kuvan sieltä. Valitettavasti, koska joka vuotisen Särkän jälkeen Power tuntui jotenkin paljon paremmalta.

Lähettiin Powerparkista 5 aikaan etelää kohti. Tarkoitus oli kiertää Ähtärin kautta ja ajaa sieltä Tampereelle. No onnistuin sitten ajamaan risteyksen ohi ja sen seurauksena päädyttin Tuuriin. Onneks oli äite mukana, muute olis ollu kallis lenkki.

Tuurista lähdettiin sit kohti Virtoja. Äite sit keksi, että voitaisiin kiertää Tampereell Oriveden kautta, koska 65 on enemmän kuin tuttu kantatie. Hyvähän sen oli sellaista 10 aikaan illalla keksiä, kun minä olin koko 500km ajanut! No, minäpä sitten silmät ristissä ajoin Virroilta Ruoveden kautta Orivedelle. Pakko nyt tännekin leijua, että olin minä sen verran hereillä, että huomasin hirven tienposkessa ~100m päässä edessä, äite näki sen vasta ku ajettiin ohi.

Orivedeltä meiän piti ajaa suoraan Treelle, mutta onnistuin sit jotenkin eksyyn siitäkin ja kierrettiin sit pieni lenkki Kangasalan kautta. Sit kaiken kunniaks pikkuveljen oli 20 yli 12 yöllä vielä niin kauhea nälkä, että piti käydä viel ABCn Sales ostamassa ruokaa.

Vihdosta viimein 1 aikaan oltiin kämpillä ja silloin ilokseni huomasin, ettei minulla ollut unilääkkeitä mukana, samlla riemulla minä sitten valvoin 5 aamulla ja voin sanoa, että aamulla 9 aikaan vitutti rankasti, kun äite yllättäen kauheella kolinalla teki aamupalaa keittiössä.

Tiistaina käytii si kaupoilla ostamas loppuja kamoja kämppään, kuten hyllyköitä ja laatikoita säilytystilaa varten. Rahaa palo, onneksi äiden tililtä suurin osa, ja se vähän hävettääkin, kehtaankin viel ostattaa tavaroita senkin jälkeen, kuinka vähän olen töitä tänä vuonna tehnyt ja rahaa jo valmiiksi bensaan tuhlannut. Yh hävettää.

Lähettiin Treelta kotia kohti 1 aikaan yöllä, kun oltiin saatu laatikot purettua. Mummulla oltiin 2 aikaan yöllä ja siel vitutti lisää, kun tajusin lääkkeiden olevan kotona. Ei se mitään, sitten valvottiin lisää, tosin tällä kertaa piti pystyä rauhoittumaan ja esittämään nukkuvaa äiden vahtiessa ja aamulla oli herätys vaille 7 ja töihi 8 kantaa rehua, fun.

Molempina päivinä olotila oli siedettävä. Välillä tuli kunnollinen masennushetki, kun mistään ei oikein tullut mitään ja kaikki oli kesken, mutta toisaalta oli ihan mukavaa viettää aikaa äiden ja pikkuveljen kanssa. Ahdistus levisi välillä ylle ihan huomaamatta ja se yritti ajaa minut viiltelemään, Powerissa suunnittelin jo meneväni vessaan, ottavani yhden teräni lompakosta ja viiltäväni, mutta oivallinen hetki meni ohi ennen kuin huomasinkaan. Unen vähyyden vuoksi pääni oli koko ajan halkeamaisillaan ja ahdistus ja masennus hyödynsivät sitä säälimättä. Huomasin häpeäkseni välillä tiuskivani äidelle, enkä olisi osannut ahdistuksen alla tehdä muuta, kuin viiltää, ehkä purkaa oloni taas hakkaamalla tyynyä, mutta äiti oli vieressäni lähes koko ajan, joten tilaisuutta ei oikein tullut, joten pidin kaiken sisälläni.

Oloni on mennyt vain huonommaksi, vaikkei sitä minusta huomaisikaan. Pidän edelleen ahdistusta sisälläni, en ole pystynyt itkemään tai päässyt viiltelemään. Ehkä se on ihan hyväkin, mutta kun halu voimistuu koko ajan enkä tiedä mitä teen, kun viillän seuraavan kerran; pelkään sillä olevan kohtalokkaita seurauksia, osastolle viimein, toivon niin, ammattiapua, ei vain lääkkeitä, jotka ovat huijausta, muka auttavat, mutta oikeasti syöt vain sokeria. Huomaa heti tekstistä miten olotilat vaihtelee, ahdistus ja masennus tulivat taas. Näen sieluni silmin veren vuotavan ranteestani, minä niin haluaisin sitä!

Musiikkia. Nyt nauran, kiitos K:n, pilasi mun masentelun. Vaihtelua, kuulemma virkistää, en usko. Muutos on aina jonkin verran pahasta, sen olen oppinut.