Paha ihminen

Olen hirveä ihminen. Paha. Miksi, ei, MITEN voin olla töykeä kavereille, jotka yrittävät kaikkensa tukeakseen minua?

Ensimmäinen tunti tänään. Alkoi kello 13.15. Äikkää. Istun takanurkassa E:n vieressä, K istuu edessämme A:n kanssa. Tunnilla oli tarkoitus kirjoittaa esseetä, tietenkin konseptipaperille.
Vittuuntunut olo, kyllästynyt, taas huonosti nukuttu yö takana, vaikka _yhteensä_ 8 tuntia nukuinkin. Olin vihaa täynnä, enää tarvittiin yksi sana, jotta vihani purkautuisi.

Tulen luokkaan A:n kanssa, nauraen, puhuen. Istuin paikalleni.
"Hei tarviiks sä konseptin?" Kohtelias kysymys E:ltä. Mitä vastaan?
"Kai mulla ny vittu on oma mukana!?!"
Tylyllä äänensävyllä. Mulkaisu loppusilaukseksi. E:n ilme muuttuu sekunnissa hymystä hämmästyksen kautta mulkaisuun. K:kin koitti sanoa jotain, en huomioinut, lause loppui kuin seinään mulkaisuni jälkeen.

Loppu tunti napit korvissa. Itkua pidätellen. Hakeutuen kauemmas E:stä. Katuen, niellen koko ajan anteeksipyyntöjä. "Tein väärin, niin hänkin".

Mitä muka? Mitä E teki väärin? Helvetti, hän nielee jokaisen pahan sanan, jonka voisi sinulle sanoa. Yhden ainoan kerran hän on sinua tietäen loukannut, senkin hän sanoi vain, jotta ymmärrät mitä olet tekemäisilläsi.

Tunti loppuu. Lähes juosten ulos luokasta, tupakalle A:n kanssa. Välttelen K:ta ja etenkin E:tä, jotka tietenkin odottavat selitystä käyttäytymiselleni. Myöhässä kemian tunnille, vältän vapaan puhumisen. Parempi olo, tupakka helpotti. Päivä jatkuu normaalisti, paljon puhetta. Episodi unohdettu, haudattu hymyn ja puheen taakse.

Häpeän kuitenkin koko päivän. Kotiin päästyäni lähetän anteeksipyyntö viestin E:lle. Selitän miksi, pyydän ymmärrystä. "aijj okei" Toivon, että hän todella ymmärtää. Päätän niellä sanani tulevaisuudessa, kosta vihasi itseesi, älä muihin.

Psykologi ensiviikon keskiviikkona. Vihdoin.