Jatkuu.
Koulun alkaessa elämä jatkui, kuten siihenkin asti. Joskus olin silloisella parhaalla ystävälläni viikonloput, joskus kinusin luvan jäädä mummulle yöksi.
Minulla ja iskällä on lähes aina ollut jäinen suhde, en ole koulun alkamisen jälkeen oikein välittänyt hänen seurastaan. Syynä oli lapsena saadut mustelmat, koulu ja läksyt antoivat syyn olla yksin.
7 luokan keväällä sain tarpeekseni iskästä. Aloin jäämään illalla mummulle, kun iskä tuli hakemaan. Jäin yöksi viikonloppuisin tai menin kotiin äidin kyydillä yöllä. Vaikuttihan se kouluun, kun joka ilta valvoin 1 asti yöllä, mutta minun asemassani se oli paras vaihtoehto.
Mummu ei oikein tykännyt siitä, että jäin arkisinkin illaksi mummulle. Hän kyllä huomasi minun olevan väsynyt, mutta mitä hän minulle mahtoi, itsepäinen kun olen. Mitä vanhemmaksi minä tulin, sitä vähemmän minä vietin mummun kanssa aikaa, vaikka mummulla olinkin lähes koko ajan. Se oli mummulle kova paikka.
Usein koulusta tullessani hän kysyi, miten koulussa meni. Minua kaduttaa, kuinka vastasin hänelle. Tiuskaisin vain 'hyvin', vaikka oikeasti en olisi halunnut mennä kouluun enää ollenkaan, joka päivä oli inhoamiani aineita ja kiusaajat levittivät yhä enemmän vääriä juttuja minusta luokallani. Hän olisi vain halunnut tietää, mitä minulle kuuluu. Vastatkaa kunnolla kysymyksiin, kun vielä voitte ettei teidän tarvitse katua.
Lukion alkaessa muutin Treelle ja tulin kotipaikkakunnalleni viikonloppuisin. Usein jäin mummulle yöksi (menin suoraan mummulle), koska lukio todella uuvutti minut, nukuin vaikka lattialla jos en muualle mahtunut. Joskus menin yöllä äidin kanssa kotiin nukkumaan ja lähdimme aikaisin aamulla takaisin mummulle töihin.
Viime jouluna mummun terveys huononi huomattavasti. Hän oli pari vuotta aikaisemmin saanut huomaamattoman sydänkohtauksen ja joutunut pariksi viikoksi sairaalaan. Lääkitys uusittiin ja tuntui jo, että mummu voisi paremmin. Joskus tuli päiviä, jolloin mummu oli todella uupunut eikä jaksanut tehdä ruokaa, mikä oli aina ollut hänen tehtävänsä, hän oli sen itselleen ominut. Silloin hänen sairautensa muistuttivat taas huomattavasti olemassaoloistaan.
Jouluna 2012 sukulaiset kokoontuivat taas mummulle syömään jouluruokia, kuten joka vuosi. Istuimme syömässä, minä mummun vieressä. Jossain vaiheessa mummulta loppui puhti, hän hengitti raskaasti ja heilui hengityksen tahtiin. Häpeän todella, etten itse heti huomannut vaan tätini, mummun tytär. Luulin itse, että kohtaus menee ohi, kun hetken odottaa, mutta olin väärässä: hetken kuluttua mummua talutettiin sänkyyn makuulleen ja hän pyysi nitron, mitä hän ei suostunut ottamaan kuin pakon edessä. Se oli lopun alkua.
Tammi-helmikuu meni minulta oikeastaan sumussa. En muista tuosta ajasta juuri mitään. Mummu oli huonossa kunnossa, hänellä oli koko ajan flunssa ja hän nukkui todella paljon ja jätti normaalit tehtävänsä muille. Se masensi minua yhä enemmän, kun ymmärsin mumun oikeasti olevan huonossa kunnossa.
Helmikuun lopussa juttelin äidin kanssa puhelimessa jälleen niitä näitä ja jossain vaiheessa keskustelu siirtyi mummuun. Äiti kertoi kotisairaanhoitajan kysyneen, haluaako mummu elvytystä tilanteen vaatiessa. Kysymys tuli minulle aivan puskista, luulin että mummun väsymys johtui vain pitkästä, rankasta talvesta, yöllä oli todella kylmä eikä se auttanut mummua nukkumaan öisin.
Silloin aloin jo valmiiksi suremaan mummua. En puhunut asiasta kenellekään, pohdin ja mietin vain mielessäni, miten voisin mummua vielä auttaa, jottei hän jättäisi meitä, minua, vielä. Otin viikonloppuisin mummunkin tehtävät hoidettavaksi, jotta hän saisi rauhassa levätä. Luin aamulehteä hänelle, sillä hän ei sitä enää itse jaksanut, vaikka olisi halunnut uutiset kuulla, ja tallensin vanhoja suomifilmejä digiboksille, että mummu voisi katsoa niitä sitten, kun jaksaa. Niitä on edelleen tallennettuna, kukaan ei ole niitä katsonut tai poistanut.
Jälleen kyyneleet täyttävät silmäni enkä näe tekstiä kunnolla. Lopetan tähän tällä kertaa ja koitan lähiaikoina kirjoittaa maaliskuun tapahtumat ylös, vaikka se tuleekin olemaan todella vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti