Oli suunnitelmissa juoda viime viikonloppuna. Ihmiset eivät kuitenkaan olleet varmoja pääsevätkö ja lopulta minä en enää jaksanut yrittää järjestää mitään, kun minulla ei edes ollut mitään halua juoda.
Mietin maanantaina, että voisin tänä viikonloppuna juoda. Muilta ei kauheasti tullut kannatusta, joten taas vähitellen luovuin ajatuksesta. En vain jaksa järjestää ja juoda ja plääh.
Minua pelottaa, etten jaksa enää koskaan mitään. Että teen vain sen mikä on pakollista ja loppuajan homehdun kotona peiton alla.
Pelottaa, että elän vanhaksi ja kadun, kun en nuorena tehnyt mitään mitä ikäisiseni oletetaan tekevän. En käynyt baarissa, en viettänyt kaikkea vapaa-aikaa kavereiden kanssa, en valvonut koko yötä ja mennyt seuraavana päivänä kouluun koomassa.
Minua pelottaa, että kadun kun en nauttinut nuoruudestani.
Olen vain taas niin uupunut, etten jaksa uskoa parempaan. En jaksa muistaa niitä hetkiä menneisyydessäni, kun viimeksi olin näin pohjalla, jopa syvemmällä, ja kuinka lopulta pääsin ylös ja näin taas toivoa elämässä. Olen väsynyt etsimään voimia siihen, että selviäisin taas huomiseen, mikä on suurella todennäköisyydellä vielä paskempi päivä kuin tämä päivä olikaan.
Olen väsynyt. Uupunut. Kyllästynyt. Turhautunut. Vittuuntunut. Vihainen. Kiukkuinen.
Tekee mieli kiukutella, vetää kunnolliset itkupotkuraivarit ja hakata lattiaa. Mitä hyötyä siitä olisi? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Se olisi täysin turhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti