tiistai 14. tammikuuta 2014

Metamorfooseja

Muistot. 

Jokin kappale alkaa soimaan ja se tuo mieleen muiston. 
Jostakin mainoksesta tulee mieleen vanhan kaverin kanssa keksitty vitsi. 
Jokin paikka, jossa tapahtui silloin niin mitättömältä tuntunut asia, joka nyt saa kyyneleet vuotamaan. 
Jokin esine, joka tuo mieleen muiston siitä päivästä kaupoilla. 
Jokin haju tuo mieleen sen muiston siitä paikasta, missä olitte kuolla nauruun. 

Se tuo mieleen hyvän muiston siitä päivästä, kun oli todella hauskaa. Kun nolasit itsesi totaalisesti Hesburgerissa. Tai kun onnettomien sattumusten sarjan päätteeksi päädyit nukkumaan hänen luokseen lattialle hänen sänkynsä viereen ja aamulla herätessä näytitte toinen toistanne pelottavimmilta, ettekä voineet muuta kuin nauraa toisillenne. Tai kun olit hänen luonaan yötä ja heittelitte totuttuun tapaan Bratz- nukkejanne niin korkealle kuin pystyitte, ja kuinka onnistuit heittämään oman nukkesi koiranläjään eikä haju lähtenyt sen vaatteista millään. Kun nauroit oikeasti jollekin asialle. 

Ja kuinka se muisto saa nyt vain kyyneleet vuotamaan. Tunnet itsesi surkeaksi. Tuntuu kuin syyllistyisit hautarauhan rikkomiseen, kun kaivat sen muiston esille ja mielesi tekisi nauraa, kuten silloin. Ei, et saa tehdä sitä, et saa enää nauraa sille mainokselle. Sinulla ei ole enää lupaa nauraa sille, se ei ole enää sinun juttusi. 

Minulla näitä kiellettyjä muistoja on jo neljästä ihmisestä. Neljän ihmisen kanssa olen joko laittanut välit poikki tai ne ovat vain ajan kuluessa katkenneet.  Välillä tulee halu laittaa viesti hänelle, "Moi, mitä kuuluu?". Mennä yllättäen hänen luokseen, puhua kuulumisista, muistella menneitä ja nauraa taas samoille asioille kuin silloin. 

Sitten herää todellisuuteen ja tajuaa, ettei se ole enää mahdollista. Se ei enää tuntuisi samalta kuin silloin joskus. Että vaikka kuinka haluaisit taas olla hänen kaverinsa, se ei onnistu sillä hän ei ole enää sama ihminen. Etkä ole sinäkään. 


Olen muuttunut helvetisti vuosien aikana.  

Vuosi sitten käsiini ilmesti ensimmäiset viillot. Vajaa 4 vuotta sitten satutin itseäni ensimmäisen kerran tarkoituksella. 5 vuotta sitten 8:llä luokalla löin vetoa ihastukseni kanssa, että pystyn painamaan palavan tupakan käteeni. Tein sen ja muistan nauttineeni siitä, muut pitivät minua aivan sekopäänä eivätkä enää kylällä tulleet huutelemaan minulle. Reilu 6 vuotta sitten poltin ensimmäisen tupakkani. 

7 vuotta sitten olin tavallinen pikkukoulun 6 luokkalainen, jolla oli ihastus, paras kaveri ja joka tuli toimeen kaikkien kanssa, vaikka koulussa olikin ne muutamat, jotka eivät häntä koskaan hyväksyneet joukkoonsa. 10 vuotta sitten olin reipas 8-vuotias tokaluokkalainen, joka hymyili hymyilemistään, vaikka sai joka päivä koulussa kuulla olevansa outo, haisevansa lehmiltä, omaavansa pallopään, olevansa tyhmä, laiska, hidas, lihava. 

13  vuotta sitten olin se suorapuheinen pikkutyttö, joka kertoi hoitotädille, että "Mää saan pikkuveljen!", mikä oli hoitotädille suuri yllätys. 14  vuotta sitten olin se outo uusi tyttö, joka piilotteli lastentarhan pihassa äitinsä jalkojen takana, se tyttö joka lopulta löysi kavereita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti