30.12.2013.
Käynti Hallituskadun psykologilla. Äite tuli mukaan.
"Sillon kun hän ilmotti mulle uudesta ajasta, mä en ollu iha varma kumpi soitti. Et soittiko hän apua, vai sinä vapautuneesta ajasta. Koko joulun ajan mä oon vähän sillee paikallistanu puukkoja."
Alun 20min oli tuollaista. Äite kertoi pelostaan, että olin joulun aikana niin ahdistunut, että olisin viiltänyt. Minulle äidin oletus siitä, että olisin ollut ahdistunut jouluna, tuli aivan yllättäen. Minua ei mielestäni ahdistanut suuremmin. Tottakai oli totuttelemista siihen, ettei mummu ollut enää kertomassa ohjeita. Mutta en kuitenkaan ollut niin ahdistunut, kuin äite luuli.
Loppuajan puhuimme miten joulunvietto muuttui, normaaleista perinteistä ja tavoista sekä syytä mikä eniten vaikuttaa mielialaani. Lisäksi kerroin T:stä ja sekoilusta hänen kanssaan.
Tykkään käydä Hallituskadun psykologilla. Joistakin asioista puhun kyllä mieluummin lukiopsykologin kanssa, mutta silti odotan innolla seuraavaa Hallituskadun aikaa. On jotenkin helpompaa puhua asioista äidelle, kun läsnä on toinenkin henkilö ja äitekin kertoo huolistaan.
Viime kerralla, kun istuimme psykologin huoneessa, minua alkoi mietityttämään, olenko muka masentunut. Nauroimme äiden kanssa lähes tunnin verran, kun yritimme selittää asumisjärjestelyämme. Nauroin vedet silmissä äiden kanssa psykologin vastaanotolla, vaikka diagnoosini on keskivaikea masennus.
"Se pitää meitä vissiin ihan sekopäinä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti