Turha reissu

Keskiviikko.

9.53. Herään äiden huuteluun, "Hei meiän pitää lähtee!". Herätyskello oli soinut 9.15.  "Vittu." Vaihdan vaatteet, juon mukillisen kahvia ja syön pienen palan leipää.

10.07. Lähdemme, minä ajan. Istun hiljaa, en puhu juurikaan ennen Tamperetta. Parkkipaikkaa ei löydy, vien auton Laukontorille.

11.17. Hallituskatu 8B 3. kerros. Psykologi seisoskelee aulassa meitä vastassa. Hän esittelee itsensä ja kertoo hieman toimintatavastaan.

11.20-12.27. Keskustelua. Äite itki, minä itkin. Psykologi puhui lässyttävällä äänellä, "voih".
Puhuimme viiltelystä. "Miksi?" Syy itkeä kivusta. Äite kysyi välissä jotain. "Huomasin et 8 luokalla sä et enää pitäny lyhyt hihasia. Alkoko se jo sillon?" Ei, tunsin itseni vaan niin läskiksi, häpesin käsivarsiani, en kehdannut liikkua enää lyhythihaisella yläasteella, missä jouduin muutenkin juoruilun ja vittuilun kohteeksi.
Äite on kertonut masennuksestani iskälle. Se tuli yllätyksenä. Toisaalta hyvä, että hän kertoi, mutta en tiedä hyödyttikö se nyt ketään.

Seuraava aika 14.1.2014 14.30. Äite tulee silloinkin mukaan. Sen jälkeen on vielä kaksi aikaa ja niiden lisäksi paikan lääkärille aika. Sen jälkeen psykologi ja lääkäri keskustelevat yhdessä mikä olisi minulle parasta jatkohoitoa.

12.45-16.30 kiertelimme äiden kanssa kauppoja ja ostimme joululahjoja pikkuveljelleni, iskälle ja tädille. Ja tietenkin joulukinkun ja suklaata sekä osan laatikoista. Perunalaatikon teen itse. Joulu on todella tulossa.

Turha reissu, mutta tulipahan tehtyä.