Viha.
9.00 viesti K:lta. Halusin vain haukkua hänet pystyyn, syyttää häntä eilisestä.
Eilinen oli yhtä helvettiä. Romahdin kämpällä, potkin seiniä, itkin, hakkasin paikkoja, huusin ja kiljuin pahaa oloa tyynyyn.
Viiltelin. Raatelin vasemman käden ihon. Olin niin vihainen. Vihainen kaikille. Etenkin itselleni.
Olen niin kyllästynyt. Kyllästynyt kitumaan. Minun on aina vain pahempi olo. Mietin aina vain enemmän kuolemaa, viiltelyä, Acutaa, epäonnistumisia.
//Näin unta, että menimme E:n kämpälle yhdessä K:n ja E:n kanssa. Olin jopa unessa niin vihainen heille, että hakkasin ja potkin K:n henkihieveriin ja löin E:tä muutaman kerran.
Uni ei ollut painajainen. Se oli unelma, paineiden purkamista unessa juuri niihin, jotka niitä minulle aiheuttaa. Olen ihan helvetin vihainen heille. Miten he kehtasivat valehdella minulle? Mikseivät he vain voineet saman tien lyödä sitä puukkoa keuhkoihini? He pilasivat kaiken, he tuhosivat luottamuksen välillämme. Minulla ei ole enää ketään, jolle voin puhua luottamuksella. Minulla ei ole ketään.
Uni ei ollut painajainen. Se oli unelma, paineiden purkamista unessa juuri niihin, jotka niitä minulle aiheuttaa. Olen ihan helvetin vihainen heille. Miten he kehtasivat valehdella minulle? Mikseivät he vain voineet saman tien lyödä sitä puukkoa keuhkoihini? He pilasivat kaiken, he tuhosivat luottamuksen välillämme. Minulla ei ole enää ketään, jolle voin puhua luottamuksella. Minulla ei ole ketään.
Itken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti