lauantai 21. joulukuuta 2013

Selvyyttä

Aiempina vuosina suku on tullut mummulle 26.12. syömään ja viettämään joulua yhdessä. Eipä tule tänä vuonna. Tänä jouluna olemme äiden ja tädin kanssa kolmistaan mummulla.

Toinen täti alkoi taas juomaan. Hän kävi torstaina lääkärissä ja aina kun hän käy lähelläkään kauppaa, jossa myydään alkoholia, hänellä on aikaa käydä ostamassa kaljaa itselleen.

Ahdistavaa tuollainen. Aina kännissä hän luulee tietävänsä kaiken parhaiten, löytää kaikesta valitettavaa, josta jupista hiljaa selän takana tai ollessaan minun tai veljeni kanssa kahden, haukkua äiden eli siskonsa pystyyn.

Tiedän kyllä, ettei tämä ole sama asia kuin se että jompikumpi vanhemmista juo. Silti tämä tuottaa lisää ahdistusta. Nyt on joulu. En jaksaisi kuunnella mitään jupinaa tai vittuilua tai kuinka olen laiska, läski paska. Tiedän sen muutenkin.

Juuri tällä hetkellä en ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat juoda, jotka menevät baariin aina kun se on mahdollista. En vain ymmärrä, vaikka silloin tällöin, harvoin kavereihin verrattuna, minäkin juon pään täyteen.

Ja selvyydeksi, viimeksi join kännit 26.10, eli A:n synttäribileissä. Tölkin tai kaksi join viimeksi pari viikkoa sitten ja baarissa kävin viimeksi keväällä, silloinkin kävin vain hakemassa sammumispisteessä olleen R:n kotiin. Seuraavan kerran juon varmaan vasta ensi vuonna, sillä vaikka UV-bileitä suunnittelenkin, minulla on vahva epäily ettei nekään tule onnistumaan.

Kuten ei mikään muukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti