Huomenna auton pitäisi olla klo 10 Tampereella huoltamolla. En haluaisi. Ahdistaa. Haluaisin vain lyödä pöytää niin lujaa kuin pystyn, riehua, itkeä, romahtaa. En halua lähteä Tampereelle yksin, haluan viettää aikaa äiden kanssa, kun siihen vielä on mahdollisuus. Haluan puhua rauhassa äiden kanssa ja siihen ei olisi parempaa paikkaa kuin automatka Tampereelle.
Tänään piti olla pikkujoulut. Eipä ole. En jaksanut tapella enää niiden kanssa, luovutin. En jaksanut stressata niistäkin. Muutenkin elämä menee vituilleen tällä hetkellä, joten ei kiinnostanut taistella juomisen puolesta.
Kipeänä. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa. Vituttaa. Pikkuveli on mummulla enkä jaksaisi häntä nyt. Haluaisin olla yksin. Tai äiden seurassa. Minä vain haluaisin viettää aikaa äiden kanssa ilman, että joku pyörii koko ajan ympärillä. En minä voi puhua hänelle mitään, jos joku on lähellä. En minä halua koko perheeni tietävän, että olen niin säälittävä, etten jaksa edes itse itseäni.
Koko päivän ympärillä on ollut ihmisiä. Ahdistavaa tällainen väenpaljous koko ajan. Olen jo niin tottunut olemaan keskenäni. Ilman että joku on kytännyt nukunko, syönkö, mitä teen.
Ahdistaa. Ahdistaa niin paljon. Kyyneleet valuvat. En itke, kyyneleet vain valuvat. Ahdistaa. En pysy paikallani, sydän tuntuu tulevan rintakehästä läpi. Se hakkaa. Ahdistaa. Sormet hypivät näppäimeltä toiselle. Virheitä, vierheitä, virheitä. Paniikkikohtaus. Se tästä vielä puuttuisikin.
Haluan repiä arvet auki.
Haluan nukkumaan.
Haluan sammuttaa ajatukseni, olla rauhassa hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti