tiistai 26. heinäkuuta 2016

Levolle lasken

Olen ollut kesäkuun puolivälistä asti töissä muistisairaiden osastolla. Ns. ulkoiluttaja mutta teen kyllä kaikkea muutakin vessatuksista syöttämiseen.

Suurin osa potilaista osastolla on ihan ok ihmisiä. Osalla tulee välillä hetkiä jolloin he ovat raivostuttavia kitisijöitä tai aggressiivisia, mutta ne hetket menevät ohi suht nopeasti.

Eräs naispotilas oli todella mukava. Hän jutteli paljon kanssani, kertoili muistoja jotka vain muisti. Ja hän muistutti mummuani.
Kesäkuun lopussa hänet siirrettiin pääsairaalaan. Viime viikolla hänen sukulaisensa haki hänen tavaransa. Ajasta ikuisuuteen.

Viime viikolla vein näytteitä labraan ja matkalla väistin käytävällä ensihoitajia jotka työnsivät paareja. Kuollut vanhahko mies kädet ristissä rinnan päällä.
Jäin hetkeksi tuijottamaan vaikka hyviin tapoihin olisi kuulunut osoittaa kunnioitusta ja kääntää katse pois.

Rauhallinen ilme kasvoilla. Levollinen. Kivut olivat poissa. Pelko oli poissa.

Näitä kahta asiaa oon pyöritelly mielessäni viikon verran.

Kuolema.
Levollisuus.
Kädet rinnan päällä.
Pelko.

J:n ilme lauantaina kun hän näki jälleen raadellut käsivarteni.

Pettymys.

Se kuvastui hänen kasvoiltaan vaikka hän oli jo muutaman juonutkin.

Se minä tällä hetkellä olen.
Kaikessa.
Kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti