Pari päivää menny ilman päivitystä, mutta minulla on siihen hyvä syy. Olen ollut todella väsynyt fyysisesti enkä ole jaksanut vapaa-ajalla tehdä muuta kuin syödä ja nukkua :D (<- huomioikaa hymiö, niitä ette tuu paljoo näkeen).
Maanantaina alkoivat "työt" tai niiksi minä niitä muille sanon. Oikeammin nämä "työt" ovat velvoite. Äitini on maatalousyrittäjä, tarkemmin maidontuottaja, ja tarvitsee apua töissään. Tähän asti olen tänä kesänä selvinnyt melko helpolla, sillä äitini on saanut muilta apua, mutta maanantaista lähtien on ollut minun velvollisuuteni auttaa.
Mieliala on ollut parempi, en tosin ole yksinkertaisesti jaksanut miettiä asioitani. Iltaisin nukkumaan mennessä on tullut pienoinen masennushetki, mutta melko pian olen nukahtanut. En ole syönyt lääkkeitänikään (Seronil 40mg ja muutamia unilääkkeitä) muutamaan päivään, tosin en ole tarkoituksella jättänyt seronilia ottamatta, olen vain muistanut sen vasta illalla eikä se silloin oikein enää ehdi vaikuttaa..
//löysin tällaisen tekstin maaliskuulta 2013, ajalta jolloin uskalsin vihdoin puhua ja sain apua enkä ollut enää selviö ihmisille.
"En jaksa enää.. Haluan luovuttaa, tai paeta niiku jotkut sen aattelee. Ku tää olotila alko (2010 kesällä) aattelin et oon vaa nii väsyny ja kyllästyny et se vaikuttaa mun mieleen mut ilmeisesti oon oikeesti sairas vaik en sitä itteIleni haluukkaa myöntää.
Tää olotila on ihan kauhee... Tätä en toivois kellekkään. Haluan luovuttaa. Se on väärin muita kohtaan, mut en vaan haluais enää roikkua täälä toisten vaivana. Haluan pois. Se on tosiasia jota en uskonu koskaa sanovani mutta elämä heittelee mua täl hetkeI pienillä ja vähä isommillaki kivillä eikä ELÄMÄ oo enää kivaa.
Must on tullu herkkä. Ennen en ottanu kaikesta itteeni. Nyt kaikki on mulle liian vaikeaa, en jaksa yrittää ku vaan pakottamalla. Suutun muille heIpommin jos ne ei ees yritä koska aattelen et mul on hyvä syy luovuttaa toisin ku muilla. Tiedän kyl etten oo ainut jolla on tää sairaus, mut tieto siit et muut luovuttaa pakottaa mut yrittää ja sit oon taas yhä masentuneempi ku tajuan etten oikeesti jaksa tai osaa.
Psykologi sano että kirjoittaminen on hyvä vaihtoehto viiltelylle. En jaksa uskoo siihen, tää ei auta mtn. Tosin ei auta viiltelykään, mut se antaa syyn itkee kivusta. Muistan pienempänä ku oli nii väsyny et itketti, sitä en tosin silIo tajunnu et se johtu väsymyksestä, ja iskä kysy et miks itken enkä osannu vastata mitään järkevää. Tää olotila on samanlainen, haluan itkee mut en tie miks. Isän kyselyt sai vaa aikaa sen et haluan kunnollisen syyn kaikkeen. Siks viiltelen et saan itkee fyysisestä kivusta koska henkistä kipua en pysty mitenkään todistaa itteIleni enkä varsinkaan muille. "
Paljon on menty eteenpäin, oikeastaan ylöspäin, tosta ajasta mutta en mä vielkään kunnos oo. Toi ei ollut edes pahimmalta ajalta, SE tuli vasta mummun kuoleman jälkeen, mutta se on taas asia erikseen, josta kerron myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti