Just nyt mä hymyilen. Muistelen viime viikonloppua. Osin toissa viikonloppua. Eilistä. Tätä aamua. Ja mä hymyilen.
Ja juuri nyt tuntuu et mun elämällä ei oo tarkotusta. Tai siis. Mulla ei oo selkeetä polkua elämäs jota seurata. Kaikki on vaa levinny käsiin.
En saa ajatuksistani kiinni. Pari viime päivää on menny vähän horroksessa. Voi johtua kyllä kuumeesta. Mul ois täl hetkel pari asiaa joita varmaan pitäis miettiä pää puhki ja joista pitäis olla stressaantunu tai ees huolissaan, mutta en saa ajatuksista kiinni.
En oikein ymmärrä mitä tapahtuu. En ymmärrä seurauksia. En osaa toimia niinku aikuisen ihmisen pitäis. En osaa kantaa vastuuta itestäni ja teoistani. Tai toisaalta osaan. Vittu.
En oikeestaan tunne mitään. Tai tunnen välillä. Kaikki tuntuu vähäpätöiseltä. Kaikki vaan on. Kaikkee vaa tapahtuu. Kaikki on ei mitään. Mikään ei oo pahaa, mikään ei oo hyvää.
No okei. Jos joku tarpeeks tuttu lukee tätä, ni tietää kyl et mun elämäs on tällä hetkellä yks asia, yks ihminen, joka on ihan helvetin hyvä.
Mut pääasiassa, mikään ei oo mitään.
Mä oon vitun sekasin.
Ja toisaalta taas en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti