perjantai 23. tammikuuta 2015

Suku on pahin

Enollani on murrosikä. Tai keski-iänkriisi. Tai ei, ei keski-iänkriisi, eikö silloin yleensä etsitä uusi nais-/miesystävä. Teini-ikä voisi olla hyvä sana, mutta silloin se olisi verrattavissa minuun/minun kavereihini. Ehkä hän on vain juoppo.

Kyllä. Suvussani tosiaan viina maistuu yhdelle jos toisellekin. 
Nyt äidin vanhempi veli eli enoni aloitti putken. Tai jatkaa putkeaan. Oli kuulemma vaimon mukaan aloittanut sen joulukuussa.

Tämä vaimo on kanaemo. Hän on huolissaan kaikesta. Aina. Hän kuuli eilen minun käyneen maanantaina ojassa. Sain eilen JA tänään hänellä viestillä kyselyn "Olethan kunnossa?". Kanaemo. Kaikki tiput turvaan vaikkeivat olisi omiakaan.

Vaimo soitti tänään 16 aikaan äidelle ja kertoi olevansa huolissaan enosta. Äiteä suoraan sanottuna ottaa päähän vaimon huolehtiminen. Etenkin kun vaimo purkaa huolensa äidelle vaikkei äiteä jaksa enää huolettaa juoppojen juominen ollenkaan.

Ei siinä mitään, ei ole ensimmäinen kerta kun eno juo. Tai pitää putkia. Tällä kertaa erikoista oli se että eno oli kadonnut. Lähtenyt kotoa ilmeisen ärtyneenä muutama tunti takaperin. Vaimo oli olettanut että eno oli lähtenyt vain hakemaan lisää juomia, mutta ajan kuluessa hän oli alkanut epäillä että eno on varmaan tulossa mummulan lähellä olevalle mökille juomaan alkomaholia.

"Hänellä on nyt niin rankkaa, ollut jo reilun kuukauden ajan, hän on ollut todella alakuloinen." Vaimon kälätys kuului puhelimen läpi hyvin. Alkoi suoraan sanottuna vähän naurattamaan. Siis aikuinen ihminen joka on monta kymmentä vuotta juonu ja yhtäkkiä jostain tempastaan ajatus että nyt tämäkin juoppo on masentunut ja tappaa itsensä heti kun kalja loppuu.

En kiellä etteikö niin voisi käydä. Enkä todellakaan kiellä sitä etteikö juomisen yms muiden päihteidenkäytön taustalla olisi mielenterveysongelmia.

Tulee vain tämän Vaimon hössötyksen kohdalla jokin asia vastaan. Ei enoni mielestäni itsetuhoinen ole ollenkaan. Edes tätini joka itkeäpilittää välillä kännissä ei ole itsetuhoinen.
En todellakaan tiedä. Mutta minulta ei sympatiapisteitä juopoille heru, niin paljon paskaa heiltä olen niskaani saanut.

Ja ikää enolla on sellainen vajaa 70v. Joten niin.

.
.
.

//sain kuulla tänään että toinen enoni on yrittänyt itsemurhaa. lääkkeillä. tiesin kyseisen enoni olleen Niemessä useammankin kerran ja käyttäytyneen väkivaltaisesti muita ja itseään kohtaan ja sekoilleen muutenkin, esim seurustelleen isän äidin kanssa joka silloin vielä oli naimisissa vaarini kanssa...  mutta itsemurhayritys tuli puskista. tai kai sen jotenkin tiesin. tai en oikeastaan, luulin että hän oli vain sekaisin päästään. "kävelen treelta kotiin ilman kenkiä koska en Niemessä halua olla"-tavalla sekaisin.
Kyllä, tässä suvussa on näköjään mielenterveysongelmatkin yleisiä. tiedän kahden muun sukulaiseni olleen Niemessä minun lisäkseni.
joten niin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti