maanantai 26. tammikuuta 2015

Murtuva

Musiikkia.

"Been called a monster, called a demon, called a fake
(called a fake)
I'm not an idol, not an angel, not a saint
(I'm not a saint)

I walk alone, I always have, I'm not ashamed
(not ashamed)
A living nightmare from the cradle to the grave"

En osaa kirjoittaa mitään. Mielessä on niin paljon kaikkea, mutta en osaa muodostaa lauseita ajatuksistani.

Hukassa.

Olen hukassa.
Taas.
Ja toisaalta olen yksin hukassa.
Ei kukaan enää huolehdi minun olostani.
Ei kukaan enää huolestu jos ei kuule minusta pariin päivään, viikkoon, kuukauteen.
Ei kukaan enää osaa pelätä minun tappavan itseni.
Olen terve.

Miksi hoen tuota kun kaikki täällä tietävät ettei se ole totta?

Olen paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten.
Kai.
Siihen ei oikeastaan paljoa vaadita.
Olin vuosi sitten niin huonossa kunnossa että on ihme että olen yhä täällä.
Olin silloin varma että kuolen oman käden kautta.

Oikeastaan ajattelen yhä niin. Olen lähes 100 varma että kun lähden täältä se tapahtuu oman käden kautta. En elä vanhaksi. Kuolen ennen kuin täytän 40v.
En halua elää vanhaksi.

Ei elämällä ole mitään tarkoitusta. Synnymme, elämme, kuolemme. Ei mitään merkitystä suuressa mittakaavassa.

Syvällistä.

Pointti hävisi.

Pointti on että olen hukassa, kukaan ei ole etsimässä minua ja miksi olisikaan, olen heidän mielestään terve.

Mutta kun en ole. En ole lähelläkään tervettä.

Halu kuolla kasvaa päivä päivältä vaikken sitä näytäkään.

Se pyörii ajatuksissa yhä enemmän.

Ja se pelottaa minua.

Miten voin olla näin rauhallinen ulkoisesti vaikka sisältä olen niin sekaisin?
Olenko todella niin rauhallinen kuin luulen?
Eikö minusta todella huomaa miten sekaisin olen?

"Hän alistui kohtaloonsa. Hän seisoi uppoavan laivan kannella, otti lakin päästään ja vilkutti meille. Sitten hän katosi jääkylmään veteen, ilman minkäänlaista avunhuutoa. Hän oli poissa."

Saanko lähteä ulos? Käydä järvellä?
Odottaa että jää murtuu.
Muistaa taas miltä tuntuu rauha.
Hyväksyä kohtaloni.
Kuolla tai selviytyä, aivan sama.
En jaksa enää välittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti