tiistai 27. tammikuuta 2015

Riparilla

Vähän rentoa musiikkia aluksi.

Musiikkia.

Musiikkia.

.
.
.

Kesäkuu 2010

Riparilla näin ensimmäisen kerran jonkun uuden ihmisen jonka kädessä oli viiltoja.
Olin nähnyt kerran aiemmin nähnyt viiltoja silloisen poikaystäväni serkun käsivarsissa. En silloin vielä kokenut halua koittaa itse viiltelyä, ylipäätään satuttaa itseäni, vaikka olo oli jo silloin huono. Minulla oli kuitenkin ihmisiä, kuten poikaystäväni, joihin luotin ja joiden kanssa pystyin puhumaan kaikesta.

Riparilla nukuin samassa huoneessa 4 minulle ennestään tuntemattoman tytön kanssa, muut minun koulustani olevat tytöt menivät toiseen huoneeseen. Tuntuihan se pahalta, olin silloin todella ujo ja minut sysättiin tuntemattomien joukkoon. Lisäksi leirillä oli isosena eräs minua ala-asteella kiusanut henkilö, jonka kanssa olimme kyllä sopineet asiat, mutta silti en pitänyt hänestä erityisemmin.

Tunsin itseni leirin alussa todella yksinäiseksi, vaikka 2/3 leiriläisistä oli samalla luokalla kuin minä. En kuitenkaan kuulunut heidän porukkaansa, en koulussa enkä riparilla. Lopulta kuitenkin ystävystyin huoneeni tyttöjen kanssa, erityisesti yksi heistä, sanotaan vaikka Å, tuli läheiseksi minulle leirillä.

Olo oli ollut koko leirin ajan huono; tunsin itseni yksinäiseksi, huolehdin kotiasioista (äite olisi tarvinnut apua navetassa, koska täti oli silloinkin kännissä), en ollut pystynyt puhumaan kenenkään kanssa kunnolla olostani (koska leirillä ei ollut ketään ystäviäni ja poikaystäväni oli Saksassa), ihmisten määrä ahdisti (en silloinkaan sopeutunut isoihin ihmisjoukkoihin) ja uskonto ahdisti minua jo silloin vaikken sitä silloin oivaltanutkaan.

Kerran leirin loppupuolella jäimme Å:n kahdestaan huoneeseen. Tiesin hänen olevan masentunut, hän oli kertonut siitä minulle. Å vaihtoi lämpimämmän pitkähijaisen päälleen, ja silloin näin arvet hänen käsivarsissaan. En sanonut mitään, esitin etten huomannut.
Mutta olin huomannut. Ja ensimmäisen kerran eläissäni halusin kokeilla miltä itseaiheutettu kipu tuntuu.

Sinä päivänä aloitin polttamisen uudelleen. Ensimmäisen tupakan 5 kuukauteen poltettuani oloni oli todella huono. Uudet ajatukset pelottivat minua, ajatus että "haluan satuttaa itseäni". Muistan vain sen kuinka sekaisin olin. Leiri järjestettiin metsässä järven rannalla. Valehtelin parille tytölle huoneessani että lähden hetkeksi ulos, jotta voin puhua rauhassa puhelimessa. Minun oli saatava hengittää rauhassa.

Kävelin järven rantaan ja istuin kivelle. Muistan kuunnelleeni HUn Bulletia. "I think I'll slit my wrists again and I'm gone, gone, gone, gone."
Itkin vajaan tunnin verran yksin järven rannassa, kunnes "kiusaaja-isonen" tuli etsimään minua. Hän istui viereeni ja 20min ajan puhuimme kaikesta mahdollisesta. Sitten hän halasi minua. Silloin annoin hänelle anteeksi ala-aste ajan.

Iltapalan jälkeen olin huoneessamme Å:n kanssa. Olin ottanut metsästä mukaan tikun, jonka olin teroittanut parhaani mukaan veitsellä iltapalalla. Å luki jotain kirjaa sängyllä ja minä istuin lattialla häntä vastapäätä. Samalla kun puhuimme jotain päivän tapahtumista, raavin tikulla käsivarteeni haavan. En vielä silloin uskaltanut tehdä mitään vakavampaa.

Haava oli leveä, mutta korkeintaan 2cm pitkä ja juuri ja juuri niin syvä että veri tihkui iholle. Tämä harmiton haava kuitenkin tulehtui ennen leirin loppua. En näyttänyt haavaa aikuisille/isosille, kai häpesin itse tehtyä haavaa. Toiseksi viimeisen iltaohjelman aikana leirin apuri huomasi pahasti tulehtuneen haavan ja heti ohjelman jälkeen hän tuli luokseni desifiointiaineen ja laastarin kanssa.
Loppu leirin aikana lähes jokaikinen leirillä ollut kysyi mitä kädelleni oli tapahtunut, mistä haava oli tullut. Halusin etenkin luokkalaisilleni sanoa "vittuako se teitä kiinnostaa kun ei mikään muukaan minussa ole kiinnostanut tähän mennessä?". Kädessäni on edelleen arpi haavan jäljiltä, vaikkakin se on osaksi peittynyt uusilla arvilla.

Päivä ennen leirin loppua minulla oli huono päivä. Ryhmässäni oli eräs jätkä joka suoraan sanottuna otti minua päähän. Sinä päivänä sain tarpeekseni hänestä ja lähdin kesken "tunnin" pois pienoisen raivokohtaukseni jälkeen. Se jo itsessään oli iso juttu leirillä. Isomman siitä teki se että kun "tunti" loppui ja muut tulivat, minä istuin huoneessamme itkemässä pahaa oloani ja kiukkua ja väsymystä.

Illalla leirin pappi tuli keskustelemaan kanssani; "Onko sinulla kaikki hyvin, haluatko puhua jostakin, voit puhua kaikesta leirin aikuisille ja isosille, lässynlässynlää.." Loppuleirin juorut oli siinä, "Sil on jokin ongelma, pappi puhu sen kaa kahestaa, mikä sitä vaivaa..". Sain vielä 9lkn syksyllä kuulla siitä koulussa, etenkin luokan tytöt jotka olivat leirillä revittelivät sillä kunnolla.

Muistan yhä poikaystäväni reaktion kun hän näki haavan kädessäni ja kun kerroin mistä se oli tullut. "Älä tee sitä enää ikinä, älä ennen ku oot puhunu mulle, älä ennen ku oot antanu mun ees yrittää auttaa sua."  Halaus ja asia oli käsitelty. Ei riitaa, ei syyllistämistä, ei sääliä, ei mitään mitä odotin kuulevani.

//helvetti että mun on ikävä häntä\\

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti