Stressi kasvaa.
Kämppää ei löydy, kukaan ei luota opiskelijan vuokranmaksukykyyn.
Koulu alkaa viikon päästä. Panikoin jo valmiiksi uusia ihmisiä, paikkoja, asioita ylipäätään.
Opintotukeakaan en ole saanut haettua. Kituutan sitten.
Stressi kasvaa ja sen myötä olen alkanut taas itkeskelemään huvikseni. Kaikki vain tuntuu junnaavan paikallaan. En saa mitään aikaiseksi ja aika loppuu kesken.
.
.
Kävin katsomassa kämppää Treella tänään. Pois lähtiessäni kävelin puiston läpi. Jotenkin tuli vain olo että haluan istua keskelle puistoa ja vain jäädä siihen paikalleen. Odottaa että joku tekee kaiken minun puolestani.
Onneksi maailma herätti minut haaveistani. I tietääkin miten.
.
.
Terä on lompakossa. Edelleen. Se on ollut siellä koko ajan, lähellä minua. Jos tarvitsen sitä, se on aina tukenani.
Vittu että olen säälittävä.
Pahoittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti