Mä täs mietin, ku pitkästä aikaa vietin illan yksin ilman koulujuttuja.
Mul on oikeesti kaikki ihan vitun hyvin. Nii hyvin et välil alkaa pelottaa mite sit selviin jos jotain häviää mun elämästä. Mut ei nyt stressata sitä vielä.
Näin tänään K:n. Siis näin, se ei vissiin huomannu mua tai L:ää. Hyvä niin.
Se sai mut kuitenkin miettii menneitä.
Ja mä tajusin varmaan miljoonannen kerran et mun elämä ois aika vitun tylsää jos mä en sairastais masennusta. Ilman sitä en ois luultavasti tutustunu L:ään tai K:hon.. Ilman L:ää en ois tavannu J:tä. Monet ryyppyillat lukioajoilta ois jääny pitämättä eli paljon naurua ois jääny pois.
Ylipäätään mun elämä ois sitä tasasta, kouluun-kotiin elämää. Ainut kaveri ois varmaan H jota näkisin kerran viikossa. Muute oisin yksin kotona tekemäs vitun ahkerasti läksyjä yms.
Nojoo, sitähän mun elämä nytki on arkisin yleensä. Nyt mul on kuitenkin J jonka pelkkä aattelu saa mut hyvälle tuulelle, L jonka kans viestitellä ku on tylsää tai stressaa ja nojoo H jonka kans meil on yhä ne "jutut".
Täs ei nyt kyl ollu mitään pointtia. Halusin vaa kirjottaa ajatuksiani.
Tää on oikeesti elämää eikä vaan lipumista päivästä toiseen.
Loppujen lopuksi,
mä oon kiitollinen tästä kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti