Pitkästä aikaa

Terve.

Pitkästä aikaa. Ajattelin ilmoittaa että olen hengissä jos joku siellä huolehtii.

Laskut jatkuu. 184 päivää. Kuulostaa siltä että olen päässyt eroon, mutta edelleen on päiviä kun haluan viiltää.

Muistan yhden päivän heinäkuussa. Olin todella väsynyt ja olimme tulossa Tampereelta H:n kanssa kun löysin terän lompakostani. En edes muistanut, että se oli siellä. Muutamaan päivään en kyennyt ajattelemaan muuta kuin terää.

Arpeni näkyvät todella hyvin edelleen enkä yritä peitellä niitä muualla kuin vanhempien tuttujen ihmisten luona. Ja nykyään kun muistan vedän hihat alas myös lasten seurassa. Kävimme H:n pikkusisarusten (7v, 10v ja 13v) elokuvissa ja syömässä.

"Mitä noi jäljet sun kädessä on?
Miten ne on tullu?"

Voiko noin nuorelle kertoa että
'joo oon itsetuhonen, teen haavoja itseeni vapaaehtoisesti että saan satutettua itseäni ja veren vuotamaan'? Mielestäni he ovat liian nuoria siihen vielä. Koulussa muistaakseni puhutaan masennuksesta vasta 9lklla, joka on aivan liian myöhään.

Mitäköhän muuta.?

Sain opiskelupaikan TAMKista. Jälleen sama; äite on onnensa kukkuloilla ja minulle on oikeastaan se ja sama. Opiskelu alkaa 3vkon päästä ja siihen mennessä pitäisi kämppä löytää.