menneitä

olen miettinyt viime aikoina todella paljon masennustani ja miten se on vaikuttanut ihmisiin. ja miten muiden masennus on vaikuttanut minuun. 

oikeastaan minun elämäni alkoi mennä kunnolla sekaisin vasta 9lkn lopun ja lukion aikana. elämässäni oli yhtäkkiä niin paljon muutoksia. muutto, uusi koulu, uudet ihmiset.
olin jo aiemmin nähnyt masennusta ja kaikkea siihen liittyvää mutta vasta tuona aikana se alkoi tuntua minusta jotenkin minulle sopivalta. että oloni ei ollut enää "normaali" vaan olin alakuloinen yhä useammin vaikka esitin kaiken olevan hyvin. tai että itsensä satuttaminen näyttäytyi pakokeinona olooni. 

en muista oliko se 8lk vai 9lk jolloin terveystiedossa oli aiheena mielenterveys, luultavasti se oli 9lk. opettaja soitti mielellään Dingoa tunneilla ja kun käsittelimme masennusta kuuntelimme jälleen musiikkia.

~Ennen taivas oli avoinna sinullekin
Kunnes paha sormi tavoitti karkurin

Ja elämä on helppoo sillon kun on joku josta pitää kii
Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin
Ja elämä on päivästä päivään vieraiden pilkkaa sinullekin
Päivästä päivään levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin ~ 

tapoihini kuului tekstata tunnilla, etenkin kun sain paikan takaa. tuolla tunnilla jokin kuitenkin kiinnitti huomioni. tuntui kuin ihmiset olisivat puhuneet minusta. en silti sisäistänyt että minulla olisi ollut masennus. 

ei minulla loppujen lopuksi niin huonosti vielä mennyt vaikka itsensä satuttamista olin testannut. tupakointi oli minusta "normaalia", jotkut vain aloittavat. eräällä tavalla tupakointi vähensi pelkoa mikä minulla oli jo silloin sosiaalisista tilanteista, antoi syyn lähteä ulos jos ahdistus kasvoi.

sitten tuli lukio ja stressi opiskelusta. kaikkea oli enemmän, kaikki oli vaikeampaa, en enää selvinnyt pelkällä kokeisiin lukemisella.
kavereita riitti ja opin sulkemaan korvani kiusaajilta. lopulta kiusaaminen loppui, mutta monta vuotta kestänyt itsetunnon alentaminen näkyy yhä. minun oli pakko olla hyvä koulussa, ei minulla ollut muuta, ja kun lukiossa numerot laskivat tasaisesti, kaikki tuntui kaatuvan päälle. olin epäonnistunut. 

kesällä -12 muutto omaan kämppään. kaikki säätö R:n kanssa, koulu, K ja E. en osannut käsitellä stressiä, vaadin itseltäni liikoja, en osannut ottaa aikaa itselleni. viiltely alkoi. lähes päivittäin, aina kun H ei jäänyt yöksi.
muistan kuvistunnin jolloin näytin säälittävät naarmuni K:lle. en itseasiassa tiedä, miksi näytin ne. en muista mitä puhuimme ennen sitä enkä mitä sen jälkeen. muistan vain kun vedin hihani ylös ja miten sillä samalla hetkellä häpesin itseäni.
sen jälkeen minusta tuli taakka kaikille. sen jälkeen en enää piilottanut tunteitani enää niin tarkasti lähimmiltä ystäviltäni. jos minulla oli huono päivä he huomasivat sen kyllä. 

pääasiassa taisin vetää heitä alaspäin. aiheutin huolta ja riitoja ja pahaa mieltä ihmisille ympärilläni. jossain vaiheessa taisin alkaa aiheuttaa riitoja tarkoituksella että he olisivat saaneet tarpeekseen minusta ja jättäneet minut oman onneni nojaan. sitten se taisi onnistua. onnistuin saamaan välit huonoiksi kaikkien kanssa, en enää voinut kaataa ajatuksiani ja olojani heidän päälleen. 

ja siinä tilanteessa ollaan yhä.