Mutta. Tänään käväisin lukiolla viemässä L:lle tupakkaa. Kerroin hänelle, että sovin H:n kanssa ja se oli hänestä huono idea. Minun ei olisi hänen mielestään pitänyt tehdä sitä. Hän ei kuitenkaan ole samanlainen kuin minä. Minua riita kaiversi, se tuli välillä uniinkin ja häiritsi. Jos totta puhutaan niin välillä tuntui kuin jotain puuttuisi, joku ihminen, jonka kanssa on aina hauskaa.
Toisaalta kyllä ymmärrän L:ää. Hänellä on taas huonompi kausi, valitettavasti. Ihmissuhteet muuttuu, muutokset stressaavat, eikä mikään ole varmaa. Se on kamalaa, elää epävarmuudessa. "Tapahtuuko vai eikö tapahdu." Iltapäivällä puhuin WhatsAppissa hänen kanssaan ja hänen viestinsä kuulostivat samankaltaisilta kuin marraskuun alussa, jolloin istuin hänen kanssaan 6 tuntia TAYSin aulassa odottamassa.
Ärsyttävintä ja minulle kamalinta tässä on se fakta, että olen nyt todella harvoin hänen seuranaan ja jotenkin syyllistän itseänikin siitä, että hänellä menee taas huonommin; en ole tukenut häntä, ollut kuuntelemassa. Toinen fakta on se, että minun pitäisi periaatteessa itsekkäästi keskittyä kirjoituksiin valmistautumiseen.
14.30 oli aika lukiopsykologille. Sovimme viime kerralla, että hän keskittyy kanssani pelkästään kouluasioihin. Tänään kuitenkin puhe siirtyi taas äiti-lapsi -suhteeseeni: olenko saanut olla suhteessa lapsi. Yngh, ärsytti. Minulle on aina ollut luonnollista, että pidän huolta äiden nukkumisesta, teen ruokaa hänelle ja ylipäätään yritän auttaa häntä. En ole koskaan kokenut, että äiden pitäisi olla se, joka ruokkii jja hoitaa minut. Minusta se kuuluu asiaan, että pidän huolta osaltani muista; jos en mene auttamaan heitä töisdö niin valvon, että he eivät ainakaan minun vuokseni valvo öitä ja että heitä on ruoka odottamassa, kun he tulevat töistä.
"Jos tehdään tähän loppuun vielä sellanen metafora harjoitus, niin mikä kasvi sä olisit mielestäsi?
"Koivu."
"Miksi?"
"Emmä tie, varmaan siks ku se aina keväällä herää eloon ja si syksyl se tavallaan kerää voimavarat sisään ja selviää taas talven yli. Ja si ku sanotaan et koivu on vahva, et jos sitä kolhii ni seselviää siitä , ni se on varmaa mussa samankaltaista. Ja jos sen kasvun eteen tulee joku este ni se kiertää sen jotenkin, ni mäki joko setvin sen ongelman tai kierrän sen jotenkin."
Näin H:n tänään pikaisesti. Kävimme Raxissa syömässä ja puhuimme riidastamme. Se lähti oikeastaan tyhjästä. Tosin olihan meillä molemmilla niin sanotusti patti kasvanut jo kauan, koska olimme olleet kavereita jo vajaan neljä vuotta emmekä olleet koskaan riidelleet. Se jos jokin on epäterveellistä. Riidan lisäksi puhuimme muustakin, aivan kuten ennenkin.
Tuntuu, että ei-kouluelämä alkaa oalautua normaaliksi, eli ajaksi ennen masennusta. Vielä kun saisin selvitettyä ja jotenkin parannettua välit lukiolla kavereiden kanssa ja L voisi paremmin, kaikki olisi hyvin.
Musiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti